sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Agilityä ja juhannusta!

Maanantaina oli sitten ensimmäiset agilitytreenit. Meille molemmille ihan ekat. Lajista mulla ei ole oikeastaan mitään tietoa, enkä siihen ole perehtynyt. Nyt päästiin sitäkin kokeilemaan ja oppimaan.

Ryhmässä meitä oli neljä ja se on kyllä oikeen sopiva määrä. Kaikille jäi hyvin aikaa treenata. Eikä kukaan joutunut odottelemaan kovin kauon omaa vuoroaan. Ensimmäisenä otettiin hyppyjä. Hilla hoksasi jutun jujun heti. Yhden esteen hyppy meni todella hienosti. Kahdella esteellä Hilla koitti mennä sieltä mistä aita on matalin, eli se hyppäsi ekan ja tuli toisen kiertämällä. Meidän piti pilkkoa suoritusta vähän osiin, että saatiin onnistumaan myös kahdella esteellä.

Toisena otettiin putkea. Toinen kouluttajista piti aluksi Hillaa putken suulla ja menin itse toiseen päähän. Hilla ei tykännyt ollenkaan siitä että pidettiin kiinni ja päätti sitten loukkaantua syvästi toiselle kouluttajalle... Sai kouluttaja tovin aikaa syöttää nakkeja ennenkuin Hilla leppyi.☺ Meillä menikin paremmin niin että laitoin Hillan makaamaan ihan putken suulle ja menin sitten itse toiseen päähän sanomaan käskyn. Viimeisenä otettiin vielä keppejä. Täytyy myöntää että emäntäkin innostui ja odotan innolla että päästään huomenna jatkamaan.

Maanantaina neiti täytti 2 vuotta! Aika menee hurjan nopeaa. Nyt meillä alkaa se viimeisen sertin metsästys ja keskittyminen näyttelyiden sijasta enemmän noutojuttuihin. Toivottavasti saan täällä Raahessa kasaan innokkaita noutajien omistajia kimppatreeneihin. Ainakin innostuneita oli kun tuossa kyselin.☺

Juhannus meillä meni mökkeillessä ja Hilla sai toteuttaa sitä mistä eniten tykkää eli uimista. On ihana kuinka toinen nauttii siitä että saa uida ja pyytää kuplia vedessä.

Enään pari viikkoa töitä ja sitten emännällä alkaisi kesäloma. Ja Koli viikonloppu! Ihanaa nähdä kaikkia!
© Annukka Ahola
Käytiin ihailemassa Hepoköngästä. © Annukka Ahola

3 kommenttia:

  1. Oote tulossa MV-2014 näyttelyyn?
    Hurjaa, kun Gitta on jo avoimessa :-D

    Me voisimme tulla noutotreeneihin, mutta päädyinkin ostamaan auton sijasta hybrid pyörän..

    VastaaPoista
  2. Meinattiin eka tulla,mutta ei tullakkaan kun olen töissä ja loppuu viikonloput kesken kun on niin paljon tekemistä.:) On se hullua miten nopsaan nuo koirat kasvaa. Gittakin jo iso tyttö!

    Joo, ei sillä pyörällä ihan tänne Raaheen asti pääse, mutta ehkä me voitais tulla joskus sinne päin! Otetaan vaikka Kristiina ja Ellikin mukaan treeneihin.:)

    VastaaPoista
  3. Se kuulostaa kivalta, viimeistään Oulun KV:ssa nähdään mutta tosiaan ois kiva, jos olisi treeni-seuraa!
    Kyllä, Gittakin täyttää kohta 2vee, tuntuu hurjalta viedä se avoimeen luokaan, mutta en usko että saadaan sitä NOU1 tulosta sitä ennen.

    VastaaPoista