sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuvauksia ja vaelluksen valmistelua!

Hillalla oli viime viikolla silmätarkastus ja lonkka- ja kyynärkuvaukset. Silmät on täysin terveet. Lääkärin mielestä kyynärät on 0/0 ja lonkat A/A. Nyt odotellaan sitten postia kennelliitolta ja toivotaan, että nuo lonkat ois A/A myös niitten mielestä.

Lisäksi käytiin tässä yhtenä päivänä hakemassa Hillalle passi. Aloitamme vaelluksen Norjan puolelta, joten koiralta vaaditaan passi.

Meidän reitti näin suurinpiirtein. Lähdemme Norjan puolelta, käymme Haltilla ja palaamme Kalottireittiä pitkin takaisin Kilpisjärven retkeilykeskukselle. Kuva napattu täältä!
Reissun aloittaminen Norjan puolelta lyhentää matkaa hieman. Kokonaismatkaksi jää noin 90 km. Rinkka on pakattuna ja matka alkaa siis huomenna. Lähdemme klo 7.00 ajamaan kohti Kilpisjärveä. Matkaan menee vähän päälle 9 tuntia. Sen jälkeen vaellamme vielä ensimmäiseen yöpymispaikkaan Lossujärvelle.


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Oulu KV 13.-14.8.13

Lauantaina jatkettiin näyttelyitä. Tuomarina oli tällä kertaa Rita Reyniers. Hillan tulokseksi tuli JUN EH JUK3. Arvostelun näette täältä.

© Krista Larinen
© Krista Larinen
Sunnuntaina oli vuorossa vielä viimeinen näyttelypäivä. Onneksi,sillä tämmöinen kolmen päivän näyttelyrumba alkoi ottaa koville niin mulla kuin Hillalla. Ei meinannut Hillakaan kehässä jaksaa keskittyä. Tuomarina Jarmer Sigrid. Tulokseksi tuli JUN EH JUK4. Sunnuntain arvostelun voitte lukea täältä.

Oli oikein hieno viikonloppu!Hilla avasi serti tilinsä, saatiin paljon lisää kehäkokemusta ja näin mahtavia ihmisiä taas pitkästä aikaa.
Nyt saakin sitten pitää hetken taas näyttelytaukoa. Seuraavat on 10.8.13 Raahessa. 

Nyt keskitytään valmistelemaan tulevaa vaellusta. Hillaa varten ei tarvitsekaan hankkia enään muutakuin joku lämmin mantteli. Sitten ainakin Hillan pitäisi pärjätä reissussa. :)

Virpiniemi RN 12.8.13, JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Virpiniemi RN

Perjantaina aloitettiin näyttelyputki Virpiniemen ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Harto Stockmari.
Ei ollut mitään suuria odotuksia, koska Hilla on tosi vähässä karvassa. Siinä kävi sitten niin että tulokseksi tuli tällä kertaa JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP. Aivan mahtavaa! Hillan ensimmäinen SERTI! :) Arvostelun voitte lukea täältä.

Näytelmät jatkuu huomenna Oulu KV:ssä.

© Krista Larinen
© Krista Larinen

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Lapinhulluus

Vaellus käsivarressa v. 2010
Erehdyin 14-vuotiaana lähtemään koululta syksyllä vaellukselle Lappiin. Reissu oli raskas, mutta niin hieno, että lähdin myös seuraavana syksynä ja sitä seuraavana ja sitä...

Muhun iski Lapinhulluus.

Joku vetää sinne uudelleen ja uudelleen. Tunnelma, avarat maisemat, hiljaisuus, kauniit tunturit, purot, joet, ruska, vaelluskaverit. Ja tietenkin se itsensä ylittäminen. Monet kerrat on tuntunut, että ei jaksa kävellä enää pätkääkään, mutta aina on sisulla vedetty eteenpäin. Se tunne on mahtava kun saavuttaa päämääränsä.

Joka reissulla olen kuitenkin kaivannut jotakin. Arvaatteko mitä?

Koiraa.

Nyt on ollut kahden vuoden tauko ja tämä "hulluus" on yltynyt todella pahaksi. Huomaan katselevani vaelluskuvia yhä uudelleen ja uudelleen. Päätettiin sitten kavereiden kanssa, että asialle täytyy nyt tehdä jotakin. Edellisestä vaelluksesta on jo liian kauon. Päätimme että, 29.7-5.8.13 teemme reissun Kalottireittiä pitkin Haltille. Olen aikaisemminkin käynyt Kalottireitillä, mutta en Haltilla asti.

Kilpisjärvi- Halti- Kilpisjärvi. Siitä tulee patikointia yhteensä 110 km. Jos kaikki menee hyvin. Ikinä ei voi tietää, jos reissulla tapahtuu jotakin. Kaikkeen täytyy varautua. Reissuun meitä lähtee yhteensä neljä naista. Ja tietenkin mulle nyt se tärkein eli Hilla.

Olen lukenut Minna Toivolan retkeily koiran kanssa kirjan ja netistä juttuja. Olen koittanut parhaani mukaan selvitellä mitä kaikkea ihmiset ovat huomanneet tarpeelliseksi koiran kanssa vaellettaessa. Vielä tälle reissulle ei Hillalle rinkkaa oteta vaan minä kannan Hillankin ruuat. Sen verran rankka reissu se siellä rakassa on kulkea pikku tassuille. Vaikka toinen onkin tuommoinen energiapakkaus ja sillä riittää energiaa varmasti enemmän mitä meillä ihmisillä. Paikoitellen maasto Kalottireitillä on tosi huonoa. Se on pelkkää isoa kiveä. Mutta uskon että koira suoriutuu siitäkin paremmin mitä me ihmiset. Autiotupiin koiran saa ottaa, mutta joku ihminen saattaa olla allerginen tai ei muuten vain pidä koirista, niin on kohteliasta olla teltta varalla. Sitä paitsi teltassa onkin yleensä mukavampi nukkua kuin tuvassa, koska on hieman viileämpi.

Kerron vaelluksen suunnittelusta ja siitä lisää sitten lähempänä. :) 

Minä kera punaisen rinkkani Kalottireitillä v. 2010