maanantai 26. marraskuuta 2012

Tollerilenkkeilyä!

Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen tollerilenkki Oulun Tollereiden kanssa.Osallistujia oli 8 ja samanverran taisi olla myös koiria.Vauhtia ei kyllä puuttunut.Koirat juoksi itsensä väsyksiin.Paikkana oli Valkiaisjärvi,mikä oli kyllä paikkana oikein mahtava.Metsäpolkuja pitkin oli oikein mukava kävellä meidän omistajien ja ei muka satanut edes vettä.Löytyipä sieltä muutama ojakin,johon taisi jokunen koira pulahtaakkin uimaan omistajien iloksi. :D Pari tuntia sielä vierähti.Onneksi matkassa oli myös yksi,jolla oli kamera mukana,niin saatiin muutama kuvakin. :) Oli hauska taas nähdä Elli siskoakin pitkästä aikaa.Toivottavasti päästään taas pian lenkkeilemään uudestaan muiden tollereiden kanssa!

Oli myös viimeistä kertaa tokoilua.Kerrattiin siellä kurssilla opittuja asioita.En voi muutakuin kehua tuota kurssia ja sen kouluttajia.Opin sieltä paljon uutta.Kouluttajat oli kyllä aivan mahtavia.Nyt sitten mejä kurssia odotellessa,jos semmonen saataisiin jossakin vaiheessa.

Kerrankin tuo neiti on ollut niin väsynyt päivän touhuista,että ei ole jaksanut ilkeillä yhtään kotona.Harvinaista. ;)

Alla kuvia lenkiltä.




Siskokset malttoivat hetken aikaa olla yhdessä kuvattavina.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Viime viikon sunnuntaina oli tokoilua ja hienosti meni taas kerran.Saatiin kehuja rauhallisuudesta. :) Seuraava kerta onkin sitten viimeinen ja kerrataan siellä koko kurssin juttuja.

Tämän viikon sunnuntaina on tollerilenkki!Edellinen peruuntui,koska oli isänpäivä ja ei oikeen tahtonut ajat sopia kenelläkään yhteen eli siirrettiin sitä sitten.Paikkana on Valkeisjärvi.En oo koskaan käyny,mielenkiinnolla odotan.Koiria on kuulemma hyvä pitää siellä irti.Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan.

Ollaan taas tehty Hillan kanssa kunnon metsälenkkejä ja neiti on ollut niin rauhallinen ja tyytyväinen.Tännään ei keretty ja jaksettu tehä oikeen mitään,niin heti huomaa että ylimääräinen energia purkautuu kaikkien ilkeyksien tekoon.Välillä riekutaan jaloissa,välillä taas säntäillään ympäria taloa ja siinä sivussa saa kyytiä kaikki mikä sattuukin suun eteen. :D Voisikin siirtää osan Hillan energiasta itselle,niin olis aika kätevä.Itseä kun masentaa niin nämä sateet ja pimeys. :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Liebster Blog

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle
- Hirmuinen kiitos Nooralle,Pablolle ja heidän ihanalle blogille Novascotiannoutaja Pablo!

2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa;
-Laitetaan haaste eteenpäin näille viidelle blogille,joita luen mielelläni. :)

3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

torstai 8. marraskuuta 2012

Harrastuksia,harrastuksia...

Siitä onkin jo aikaa kun oon tänne kirjotellu ja sinä aikana on kerenny tapahtua vaikka mitä!Aloitettiin tosiaan Hillan kanssa käymään tokon alkeiskurssilla.Takana on nyt kolme kertaa ja kannatti kyllä mennä.Sieltä saa kyllä hyviä neuvoja kouluttamiseen.Kurssilla on harjoiteltu perusjuttuja esimerkiksi kontaktia,maahanmenoa ja luoksetuloa.Ja mikä parasta kurssi nyt painottuu vähän taippareihinkin,koska kaikkia osallistujia ne kiinnostaa ja kaikilla on noutajat.Ollaanpas sitten totuteltu jo damiinkin siinä samalla. :) Kolme tokoilu kertaa on vielä myös edessä ja siinä kerkee tulla paljon uutta asiaa.

Käytiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa match show:ssa.Osallistuttiin Hillan kanssa ja oon niin ylpee koirastani. :) Voitettiin meijän pari eli saatiin punainen nauha.Punaisten kehässä ei sijoituttu,mutta tästä on hyvä aloittaa.Hilla kyllä yllätti mut ihan täysin käyttäytymisellään.Se ei välittäny muista koirista ollenkaan ja seisoikin niin reippaasti.Hampaitten kattomista pikkuisen arasteli.Sitä täytyykin nyt treenata oikeen ahkerasti. :)

Ja voi että kuinka koukuttavia nuo mätsärit voikin olla.Oon jo tässä innoissaan katellu että missä ois seuraavat. ;)

Sunnuntaina mennään mahdollisesti tolleri lenkille. :) Paikka ja aika on vielä vähän auki,mutta halukkaita lenkkeilemään kyllä on.Ois se kiva nähdä muitakin tollereita ja jakaa kuulumisia.

Ja lunta odotellaan kovasti.Harmi kun ne suli pois.Hilla oli aivan innoissaan ensilumesta. :) 
 
Alla muutama kuva mätsäreistä.




keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Metsälenkkejä!

Välillä syksy on niin ihanaa aikaa!Voi että miten mää rakastankaan sitä kun saa käydä koirien kanssa oikeen kunnon lenkin metsässä.Koiratkin saa energian kulumaan hyvin,ku voi juoksennella vapaana.Näitten jatkuvien sateiden takia ei oo oikeen jaksanu lähtiä minnekkään.Koira ja omistaja on kumpikin ollu väsyneitä.Tänään ei onneksi satanu ja käytettiin heti tilaisuus hyväksi ja lähdettiin metsään.Sainpas otettua kivoja kuviakin.Hilla poseerasi mulle ties missä kiven päällä ja suopursujen keskellä.:) Niin ja onpas Hillalta muuten irronnut jo kolme hammasta!Tätä onkin ootettu,että lähtee nuo pikku naskalihampaat.

Huomenna olis sitten ohjelmassa pentukerhoilua.Viimeinen kerta.Ja samalla otetaan sitten rokotus myös.

Ja torstaina nähdään Elli siskoa!Mukava päästä näkemään miten on toinen kasvanut ja saavat leikkiä toistensa kanssa.:) Innolla odotetaan mitä siitä tulee!





keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Eka pentukerho

Oltiin tänään pentukerhossa Hillan kanssa ja olihan siellä vilskettä.Oli niin paljon koiria,että Hillaa meinas taas vähän välillä jänskättää.Olihan tuo mukava kokemus ja sai hyödyllistä tietoakin.Eläinlääkäri kertoi koirien käyttäytymisestä ja yleisimmistä käyttäytymisongelmista.Ensviikon keskiviikkona sitten uudelleen ja viimeisen kerran.Ja oli muuten hauska kun Hillan lisäksi oli myös kaksi muuta tolleria.:) Kunnon hulivilejä.

Oon muuten hirmu ylpee Hillasta.Se kuuntelee niin hyvin mua aina kun on muita koiria paikalla.Sen sai taas todeta tuolla pentukerhossakin.:)

Oon koittanu kovasti bongailla,että löytäisin jonkun match shown täältä meidän lähialueelta.Harmi vaan ei oikeen missään vissiin oo nyt.Olisi kiva vielä tämän vuoden puolella päästä ainakin kattelemaan paikan päälle ja toki osallistumaankin jos mahdollista.;) Suunnitteilla on vissiin marraskuulle joku mätsäri.Toivon totisesti,että se tulee.:)


Loppuun tähän tämmönen kuva,jonka ottamisesta on jo aikaa.:) Hilla on taas vahingossa tipahtanut ojaan.Onneksi selvittiin siitäkin pelkällä säikähdyksellä ja pesulla.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Nyt on blogi valmis!

No niin sainpas tämän blogin ulkoasun nyt semmoiseen malliin,että miellyttää omaa silmää.Toivottavasti myös teidän muiden silmää.:)

Käytiin Hillan kanssa tuossa päivällä koirapuistoilemassa.Pitkästa aikaa kunnon ulkoiluilma.Keskiviikkona mennään sitten ensimmäistä kertaa pentukerhoon.Pääsee leikkimään samanikäisten kaverusten kanssa.Ei oikeen tahdo tuolla koirapuistossa vielä uskaltaa leikkiä,kun on sen verran vauhdikasta menoa ja isoja koiria.

Ja innolla odotan jo tokon alkeiskurssia mihin ilmoittauduin.:) Se alkaa sitten marraskuun lopulla.

Vielä tähän tämmöinen hauska haaste,jonka löysin Pablo tollerin blogista.:) Nuita kysymyksiä on ihan hyvä miettiä.

1. Mitä 'ei niin fiksuja' tapoja koirallasi on?
Nämä vaihtelee suuresti.Tällä hetkellä se on semmoinen,että aina kun Hilla saa olla irti niin se juoksee ku pöhlö ja ei tietenkään katso minne juoksee.Siitä seuraa aina se,että saan olla pesemässä sitä liejusta.Monta ojanpohjaa on jo koluttu.Aina saa säikähtää,että meneekö vaikka koipi poikki,kun se ei niitä ojia huomaa olleskaan,mutta onneksi niin ei oo käyny.

2. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike jota ilman et pärjäisi?
Ostin juuri Mustista & Mirristä semmoisen hienon koirien matkajuomapullon.Se on todellä kätevä.Ei tarvii erikseen raahata kuppia ja vesipulloa kun ne on samassa.:)

3. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita teillä on?
 Näyttelyt ja match showt,mejä ja ainakin toko.Ja täytyy sitä agilityäkin jossain määrin ainakin kokeilla.Pitää kokeilla monenlaista,jotta löytää sen oman lajin mistä nauttii koira ja omistaja.Ja tietenkin Hillasta tulee vaelluskumppani.:) Mikäs kuulostaa sen ihanemmalta,kuin päästä tuntureille vaeltamaan oman koiran kanssa.

4.Suosikkikuvasi koirastasi?


5. Mikä on paras tapa viettää aikaa koirasi kanssa?
Parasta on se kun voi mennä vaikka metsälenkille ja koirat saa kirmata vapaana.:) Lisäksi se kun pikkuinen vaan kömpii viereen nukkumaan ja tuhisemaan.

6. Miksi omistat juuri koiran,etkä muuta eläintä?
Oon pienestä tytöstä asti ollut ihan hulluna koiriin.Kaikki liittyi aina koiriin.:) On mukava kun on semmoinen kaveri,jonka kanssa voi harrastaa monenlaista,lenkkeillä ja joka on mukana kaikessa.En osaisi olla ilman koiraa ollenkaan.

7. Millä sanoin kuvailisit koiraasi?
Tosi utelias,vilkas,riiviö ja todella todella ovela!:)

8. Pelkääkö koirasi jotain,jos niin mitä?
No eipä oikeastiin.Hirmu rohkea,välillä vähän tyhmän rohkeakin.Ainoastaan koirapuisto vielä jänskättää.Siellä on niin vilskettä ja monta isoa juoksevaa koiraa,että Hilla päättää vielä tulla jonkun jalkoihin turvaan.

9. Mistä keksit koirasi nimen?
Jostakin olen joskus tuon Hilla nimen kuullut ja ajattelin silloin,että mulla tulee joskus olemaan koira nimeltä Hilla.Ja tämmöiselle tolleri tytöllehän se passas paremmin ku hyvin.Värikin on oikea!:D

10. Kuinka monta koiraa on sopiva määrä?
Kaksi tai kolme.Mutta nekin vasta sitten joskus kun on tilava koti ja piha.:) Ja itsellä aikaa niin monelle koiralle.

11. Koirasi paras koirakaveri?
No ehdottomasti eräs Akita poika Kuma.:) Ja Mikikin on varmaan aika rakas.:D