torstai 8. marraskuuta 2012

Harrastuksia,harrastuksia...

Siitä onkin jo aikaa kun oon tänne kirjotellu ja sinä aikana on kerenny tapahtua vaikka mitä!Aloitettiin tosiaan Hillan kanssa käymään tokon alkeiskurssilla.Takana on nyt kolme kertaa ja kannatti kyllä mennä.Sieltä saa kyllä hyviä neuvoja kouluttamiseen.Kurssilla on harjoiteltu perusjuttuja esimerkiksi kontaktia,maahanmenoa ja luoksetuloa.Ja mikä parasta kurssi nyt painottuu vähän taippareihinkin,koska kaikkia osallistujia ne kiinnostaa ja kaikilla on noutajat.Ollaanpas sitten totuteltu jo damiinkin siinä samalla. :) Kolme tokoilu kertaa on vielä myös edessä ja siinä kerkee tulla paljon uutta asiaa.

Käytiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa match show:ssa.Osallistuttiin Hillan kanssa ja oon niin ylpee koirastani. :) Voitettiin meijän pari eli saatiin punainen nauha.Punaisten kehässä ei sijoituttu,mutta tästä on hyvä aloittaa.Hilla kyllä yllätti mut ihan täysin käyttäytymisellään.Se ei välittäny muista koirista ollenkaan ja seisoikin niin reippaasti.Hampaitten kattomista pikkuisen arasteli.Sitä täytyykin nyt treenata oikeen ahkerasti. :)

Ja voi että kuinka koukuttavia nuo mätsärit voikin olla.Oon jo tässä innoissaan katellu että missä ois seuraavat. ;)

Sunnuntaina mennään mahdollisesti tolleri lenkille. :) Paikka ja aika on vielä vähän auki,mutta halukkaita lenkkeilemään kyllä on.Ois se kiva nähdä muitakin tollereita ja jakaa kuulumisia.

Ja lunta odotellaan kovasti.Harmi kun ne suli pois.Hilla oli aivan innoissaan ensilumesta. :) 
 
Alla muutama kuva mätsäreistä.




2 kommenttia:

  1. Tunnustus teille meidän blogissa! :)

    http://pablotolleri.blogspot.fi/2012/11/liebster-blog.html

    VastaaPoista