tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesätouhuja!

Ei ole kerennyt kirjoittamaan edes tänne blogiin kuulumisia. Ollaan vaan nautittu ihanasta säästä ja ulkoilusta. Eli tietokoneella olo on jäänyt vähemmälle.

Aloitetaanpas kertaamaan mitä meille kesäkuun aikana on tapahtunut. Ensimmäinen tollerileiri on takana ja fiilikset on mainiot! Leiri oli aivan huippu hauska!
Tutustuin mahtaviin ihmisiin, näin ihania tollereita ja hurahdin aivan täysin rally-tokoon!
Perjantaina 7.6  lähdimme ajelemaan kohti Himosta. Perillä oltiin vasta illalla ja saatiinkin pistää nukkumaan heti. Lauantai aamuna herättiin virkeinä opettelemaan rally-tokon alkeita. Kaikki meidän ryhmän koirat oli tosi taitavia ja oivallettiin kaikki jutun juju. Itse piti välillä miettiä tosi tarkasti mihin päin sitä pitikään kääntyä tai mistä päin koiran piti kiertää. Jatketaan lajia ihan varmasti! Illalla oli sitten iltaohjelma nuotiolla. Arvontaa, tietovisaa, lauleskelua ja hauskanpitoa. Sunnuntai aamuna kävimme aamupalan jälkeen vielä rally-toko tunnilla. Tehtiin pientä radan pätkää. Sen jälkeen suuntasimme nokan kohti kotia. Odotan jo innolla ensivuoden leiriä!

Tollerileirillä! © K Linna
Eräänä päivänä otettiin sitten varis pakastimesta ja tarjosin sitä ensin Hillalle. Aikaisemmin ei olla tehty variksilla mitään. Kovasti sitä haisteltiin, mutta ei ottanut suuhun.

Laitoin Hillan odottamaan häkkiin ja otin Mikin tutustumaan varikseen. Miki ei ole ikinä nähnyt varista ja ikää kuitenkin on 9 vuotta. Olin kuitenkin varma, että pienen suostuttelun jälkeen se ottaa sen ja kantaa. Niinhän siinä kävi. Oon niin ylpeä!♥ Hienosti osasi kantaa.

© M Turunen
Kokeiltiin sitten vielä uudestaan Hillan kanssa. Arvasin että kun Hilla näki Mikin kantavan sitä, niin sekin uskaltautuu. Hetken se vaati suostuttelua ja näytti varmasti naapureista metkalta kun juoksin ja hypin variksen raato kädessä ympäri pihaa. Mutta se tuotti tulosta. :)

© M Turunen
© M Turunen
Juhannuksena otettiinkin Hillan kanssa ensimmäiset noutotreenit variksella. Aloitettiin dameilla. Toinen oli aluksi aivan hukassa ja tuntui että eihän tästä nyt tule mitään. Kun lopulta saatiin onnistunut palautus damilla, vaihdettiin varikseen.
Se menikin paremmin kuin hyvin. Joka kerta Hilla otti variksen suuhun ja toi sen mua kohti. Ensimmäisillä kerroilla Hilla jäi muutaman metrin päähän ja pudotti variksen sinne. Kaksi viimeistä noutoa oli täydellisiä. Nopea haku ja palautus suoraan KÄTEEN! Siihen oli hyvä lopettaa. Ja pakko vielä mainita kuinka hyvin meillä osataan odottaminen. Ennen pidin Hillaa kiinni, jos vaikka toinen nakkasi damin. Nyt ei tarvitse pitää ollenkaan, vaan pysyy pelkällä käskyllä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

1 v!♥

Tänään on se päivä milloin mun pieni punaturkki syntyi vuosi sitten. Aika menee kauhean nopeaa. Toisaalta on ihana kun ei ole enään niitä pikku naskalihampaita, jotka purevat kaikkea mikä eteen sattuu... :) Nyt keskitytään tuleviin näyttelyihin, jotka on siis Oulussa kolmena päivänä. Ja suunnitellaan milloin päästäisiin kuvaamaan lonkat, kyynärät ja silmät.

Onnea koko Grezagord's Ä-pentueelle!♥

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Synttärisankari!♥

Ajattelinpa nyt kertoa teille Mikistä. Miki täyttää tänään 9 vuotta! Tämä herra on jo veteraani iässä, mutta mieleltään ja kunnoltaan vielä kuin nuori. On ollut onni, että olen saanut näin terveitä koiria. Miki ei ole sairastanut elämänsä aikana yhtään mitään.

Olin 11-vuotias kun aloin toivoa koiraa. Olen ollut koirahullu jo pienestä pitäen. Voitte kuvitella kuinka onnellinen olin kun lopulta oli mahdollista ottaa koira (ja olin saanut pitkään kestäneen suostutteluni läpi ☺). Niin meille haettiin sitten kultainennoutaja uros Golden Fairytail Believe In, josta tuli nimeltään Miki.

Kultsu herra asustelee vanhempieni luona maalla. Olisin mieluusti ottanut sen mukaan, mutta tuntuisi kurjalta ottaa kaupunkiin koira, joka on ollut koko elämänsä maalla ja saa juosta siellä irti pihalla joka päivä ja lenkkeillä kunnon metsälenkkejä. Hillasta ja Mikistä on tullut ihan parhaat kaverukset.

Mikin kanssa ollaan käyty yhdellä möllikurssilla. Muuten ei olla missään kursseilla tai muilla käyty. Ihan vaan kotona harrasteltu kaikenlaista. Olin vielä niin nuori, että ei ollut itsellä rohkeutta lähteä minnekkään näyttelyihinkään, eikä ne kiinnostanutkaan silloin niin suuresti mitä nyt tällä hetkellä. Miki toteuttaa noutajan työtään kantelemalla talon hanskoja ja kenkiä ympäriinsä.

Miki on toisaalta ollut helppo tapaus, mutta aina ensimmäisen koiran kohdalla tietenkin tekee virheitä. Se ei esimerkiksi ole rikkonut mitään tavaroita (mitä Hilla on tehnyt jo Mikinkin edestä) ja peruskäskyt esim. luoksetulo on hyvin hallussa. Mutta joka koiralla on ne omat pahat tapansa. Miki vetää hihnassa aivan mielettömästi (omistajan tyhmyyttä, tätä virhettä ei ole Hillan kanssa tehty), lisäksi se on ollut varsinkin nuorempana hyvin dominoiva ja siinä mielessä haastava.

Miki viettelee leppoisaa kotikoiran elämää ja toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä hyvää ja tervettä vuotta edessä!♥

Noutaja ♥



Mikin lempipaikka pikkuisena ♥

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Huh hellettä!

Päivät on ollut niin kuumia, että ei olla oikeen tehty Hillan kans mitään muuta kuin uitu. Kaikki muu urheilu ja lenkkeily on nyt raskasta niin emännälle kuin koiralle. Viime viikon sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa tollerilenkillä. Koiria siellä taisi olla 11. Olihan siinä vilskettä. Koirat juoksivat ja kävivät välillä uimassa.

Perjantaina me suunnataan nokka kohti Himosta ja tollerileiriä. Siellä vierähtääkin koko viikonloppu. Mennään sinne Hillan siskon Ellin kanssa ja ollaan samassa mökissä Hillan kasvattajan kanssa. Mökki on 8 hengen ja meitä taisi sinne olla se 8 ihmistä tulossa ja 7 koiraa. Katsotaan onko mökki pystyssä enään sunnuntaina. ;)

Leirillä me tutustutaan rally-tokoon. Koulutuksia on lauantaina ja sunnuntaina. Oon itse tässä jo tehnyt taustatutkimusta ja lukenut täältä sivulta kylttejä ja niiden suoritusohjeita. Hauskalta vaikuttaa!

Uimakuvia yms. mulla olisi laittaa tänne vaikka kuinka paljon. Mutta en halua ihan kyllästyttää teitä niillä. ;) Eli laitetaanpa piristykseksi joku ihan muu kuva.

Toinen on ollut joskus niin pieni ♥

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Bloglovin'

Liityin semmoiselle sivustolle kuin Bloglovin' ja meitä voi seurata myös sen kautta! Klikkaatte vaan tuota oikealla olevaa linkkiä. Vaikutti ihan kätevältä sivustolta. :) Kannattaa käydä katsomassa ainakin!

Ja toki meitä voi seurata myös ihan perinteisellä tavalla, siihen löytyy oma linkkinsä alempaa!